Tapiola 1960-luvulla

Muistelmia puutarhakaupungista ja sen ihmisistä

Vaikka vähän asian vierestä meneekin. muutama sana monen 60-luvun loppupuolen ja 70-luvun alun nuoren ajantappopaikasta Stella Mariksesta. Sittemin poltettu talo sijaitsi aivan meren rannalla Westendin ja Haukilahden rajalla. Me ainakin mentiin aina Westenendissä sijaitsevaan Stellaan.
Paikka oli mahtava puuhuvila, jonka alakerrassa oli nuoristotila; jonkinlainen baari diskoineen. Ulkona hiekkaranta ja laituri, josta joku aina pulahteli mereen uimaan, ja toiset heitettiin mereen.

Stellan yläkerrassa harjoitteli mm. New Joys niminen yhtye, johon tutustuminen vei meikäläisenkin popmusiikin maailmaan pariksikymmeneksi vuodeksi. New Joysin managerina hääri jo tuolloin Go-Go Ykä Reinikainen, joka sittemmin piti mahtavaa toimistoa entisen Tapion Tuopin talossa. Tuosta bändistä pikkuinen pätkä tähänkin: kaksi jäsentä asui ja kävi koulua Lauttasaaressa. Tapsa oli Friisilästä, Hande samoin. Jori asusti Niittykummussa. Siis melkein tapiolasta.

Stellassa kävi nuorisoa eri puolilta Espoota; Haukilahdesta, Matinkylän alueelta (sitä ei vielä silloin ollut), Nokkalasta, Friisilästä, Tonttukummusta, Niittykummusta ja tietysti Tapiolasta. Kansaa oli joka ilta kun paikka vain oli auki. Levyautomaatti huusi nurkassa ja yleistä hälinää oli joka puolella. Välillä jengi innostui dokaamaan ulkona kallioilla. Etupäässä viini (punainen tai valkoinen) virtasi ja hauskaa oli. Välillä toki tapeltiinkin, kuka tytöistä kuka mistäkin.

Arkistoista löytyi tähän liitteeksi pari valokuvaa jostain vuoden -68 Stellasta. Ovat vähän huonolaatuisia, mutta koettakaa kestää.


Katselukerrat: 1464

Kommentti

Sinun tulee olla Tapiola 1960-luvulla:n jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity verkostoon Tapiola 1960-luvulla

Kommentoinut Jouko Nuora 7. huhtikuu 2012 11:01

mä muistan hyvin Stellan discot viikonloppuisin, olin jotain 11 V,heh,mutta vaikka asuin Leppiksellä kävin koulua Jedassa kansakoulun jälkeen,ja olin paikalla Ganesin konsertissa,1975 (?)kesällä, joissa soitti myös ainakin Jigsaw ja paljon muita, Ganes vikana veti tod. kovaa! :)

Kommentoinut Jari Öystilä 10. joulukuu 2011 23:48

Joo Stella Maris oli  legendaarinen paikka - Hurriganes keikalla - ajoin tänään ohi ja muistot kävi mielessä!

Kommentoinut Martti "Mara" Alkio 3. lokakuu 2010 19:13
New Joysista sen verran että olihan bändissä Tapiolasta myös Juha Rislakki (Cavern Boys, Unity) joka tuli mukaan syksyllä 1968 kun New Joys siirtyi soul-linjalle. Kesällä 1969 Soul-69 kiertueelle tuli toiseksi fonistiksi Tapiolasta Julius Heikkilä jonka avantgardistinen olemus oli tuttu ainakin kaikille Kukossa luuhaajille.

Stella muuten oli alunperin samanniminen katolilainen kesäsiirtola (Stella Maris = Meritähti) . Sittemmin se myytiin Espoon kaupungille. Muistelisin että Tapiolan Klubin edustalla jaettiin Stellan fleijareita kesällä 1966. Ainakin me oltiin siinä käsityksessä että Stella avattiin silloin ja lähdettiin saman tien skootereilla katsastamaan paikka. Katolinen kesäsiirtola kuulosti aika eksoottiselta .
Kommentoinut Liisa Ryytty 13. toukokuu 2010 01:07
Minä vuonna Stella paloi?
Kommentoinut Pirkko Nissinen 8. toukokuu 2010 12:14
Muistan hyvin Stella Mariksen. Kävelimme sinne aika ajoin Tapiolasta ja matka kesti ihan älyttömän kauan. Jotenkin on jäänyt mieleeni ettei silloin kulkenut busseja Tapiolan ja Haukilahden / Westendin välillä. Vuosi on ollut jotain 1965 ja siitä eteenpäin jokunen vuosi. Lisäksi on sellainen tuntuma että siellä oli meitä paljon vanhempaa porukkaa. Myös veljeni Atte kävi siellä (4 v vanhempi), joten ehkä siksi uskaltauduin sinne. Ja tietysti Timo Pakkanen oli /on tuttu ja turvallinen hahmo;-). Olisiko ollut niin, kuten Suvi mainitsee, että se oli kiinni kun pääsimme paikalle, siksi kun meillä kesti kävellä sinne lähes koko ilta ;-).
Kommentoinut Harri Laipio 7. toukokuu 2010 21:13
Joo, pikkupoikina ajettiin ohi kun mentiin uimaan Mellsteniin, kuvat -68 niiltä ajoilta ( ite about 11 v). Myöhempinä vuosina käytiin kuka enemmän kuka vähemmän Stellassa. Mellstenin rantsussa käytiin kesällä useinkin ja siellähän oli "Baywatch" päiväsaikaan, tartti pitää bulebulet jemmassa että sai makailla rauhassa ja kuvitella olevansa Californiassa? Pari kertaa kävin ite mutta Räkälä, Disko yms oli tutumpia vaikka en koskaan ole "joukkokoontumispaikoissa" viihtynyt.
Kommentoinut Juha Valtanen 20. huhtikuu 2010 19:14
Näin Stellan viimeistä kertaa työni puolesta, sillä nuorena palomiehenä olin sammuttamassa ko. taloa ja todistamassa, kun puskutraktori lanasi talon maan tasalle. Sääli , sillä Stella oli varmasti ns. viimeinen nuorison linnake, jossa sai elää melko vapaamuotoista elämää. Ainakin meidän jengi teki sen.
Kommentoinut Anneli Narko o.s.Savonen 19. joulukuu 2009 13:47
Kyllä vain muistan Stella-Mariksen. Siellä tuli muutaman kerran keikuttua. Taisi olla sielläkin se Timo portsarina, kuten Tapiolan discossakin oli. Stellasta on muutama muisto jäänyt.
Suvia vaan ihailen- varsinkin hänen norsun muistiaan ;)
Kommentoinut Suvi Kukkavuori (Boudet) 13. joulukuu 2009 23:28
Muistan Stellan ulkoapäin. Jostain syystä kun menimme sinne se oli poikkeuksellisesti kiinni. Westend tuntui muutenkin kovin kaukaiselta. Siellä käytiin "pujottelurinteessä" ja sitten uimarannalla
( Mellsten?), mikä sekin tuntui oudolta Valion rannan jälkeen: siellä oli laituri, muttei sitä elintärkeää saarta.

Tietoja

Hannu Tervonen on luonut tämän Ning-verkoston.

© 2017   Created by Hannu Tervonen.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot