Tapiola 1960-luvulla

Muistelmia puutarhakaupungista ja sen ihmisistä

Kaikki blogikirjoitukset (39)

Hannu Tervonen in memoriam

Kiitokset Hennikalle arvokkaan sivuston ylläpidon jatkamisesta.

t. Olli S.

Lisännyt Olli Savonen 31. toukokuu 2017 18:31 — Ei kommentteja

Tapiolan 60-luvun nuorten bileitä alkaen vuodesta 1999 -myös 2017

Nyt saatiin tieto Tapahtumat-sivullekin, 27.1.2017. Old Stars musisoi(kuvassa)

Hädissäni laitan tänne blogiin tiedon siitä että…

Jatka

Lisännyt Pirkko Nissinen 17. tammikuu 2017 11:30 — Ei kommentteja

Futista ja lätkää hongassa 1960-luvulla

Kesäisin pelasimme futista hongassa,pelureista muistan Reiska Papusen, Henkka Toivosen Simo Salmisen,Tapio Laineen, legendaarisen veskarin löpäri-lötjösen ,Petri Lydmanin ja monia muita, nimet alkaa jo unohtua. Se oli hienoa aikaa. Monet kesät vietimme silkkiniityllä futaillessa. Talvisin pelasimme lätkää hongassa suunnilleen samalla porukalla. Vanhemmista pelureista muistuu mieleen kaba Karhinen ,Jyrki Seivo, Lefa Beilinson , Hannu Jalanko, Timo Riuttala, ja monet muut. Konko Konkola oli… Jatka

Lisännyt Heikki Hamara 16. lokakuu 2013 18:23 — Ei kommentteja

Jukka Puotilan kirjoitus "Tapiolan huikea kesä"

Kirjoitus on muistaakseni Espoo-lehdestä muutaman vuoden takaa. 

Tapiolan%20huikea%20kes%C3%A4%20Jukka%20Puotila.pdf

Lisännyt Marjatta Kaukovaara 17. kesäkuu 2013 23:52 — Ei kommentteja

Nykyinen suurkaupunki on erehdys

"Meidän on pyrittävä luomaan uudentyyppinen kaupunkimiljöö, joka biologiselta kannaltaankin katsottuna sopii paremmin ihmiselle kuin nykyinen, lausuu Asuntosäätiön toimitusjohtaja, varatuomari Heikki v. Hertzen nukkumakaupunkeja koskevassa puheenvuorossaan."

Ylläoleva on ingressi Heikki v. Hertzenin kirjoittamaan juttuun, joka ilmestyi Viuhka nimisessä lehdessä numero 1 / 1956. Hintaa tuolla lehdellä oli 80:-, eli 80 markkaa.

Liitän tuon jutun tähän kirjoitukseen…

Jatka

Lisännyt Juha Särkelä 8. heinäkuu 2012 23:09 — 4 kommenttia

Tulen Tapiolaan turistina

Nyt bloggaan uudessa osoitteessa arjauusitalo.com 

Se on ollut toiminnassa puolisen vuotta. 

Tapiola 1960-luvulla on vähän unohtunut. Nyt kun olen varannut hotellin sieltä, tuntuu, että onpa outoa. Minä menen Tapiolaan turistina. Muistan miten lapsena nähtiin turistiautoja jotka liikkuivat hiljalleen läpi kotiseudun. En silloin ymmärtänyt, mitä näkemistä Tapiolassa oli. 

Tullapa lapsuuden kotiseudulle hotelliin, siinä saa vähän perspektiiviä sekä 50- että 60-…

Jatka

Lisännyt Arja Uusitalo 14. toukokuu 2012 10:02 — 1 kommentti

Vesikauhua Parempien Ihmisten Kylässä!

Kukapa olisi voinut arvata, että tällainenkin skandaali on päässyt aikoinaan tapahtumaan hyvämaineisessa Tapiolan puutarhakaupungissa? Arkistot paljastava 40 vuoden takaisen murhenäytelmän...

Opettaja oli jo edellisellä urheilutunnilla kertonut, että seuraavalla kerralla sitten hypätäänkin kolmesta metristä. Sen kuullessamme meiltä monelta meni kurat housuun, vaikka varsinaisen kurahousuiän me olimmekin jo keskimäärin kerinneet ohittaa. Tarinani alkaa tuosta mainitusta…

Jatka

Lisännyt Hannu Kiuru 23. helmikuu 2012 16:57 — 6 kommenttia

Tapiola - kuvia muistoissa

Tapiolaa on kuvattu monissa eri medioissa.

Lisännyt Liisa Ryytty 2. kesäkuu 2011 20:08 — 9 kommenttia

Klubi ja Tapiolan Nuorisoteatteri



(Muokattu 17.6. 2013)



------------------------------------------------------------------------------------------------------

Jaakko Visuri kyselee maaliskuisessa kirjoituksessaan:

"Valokuvaus ja Heikintorin disko on jo mainittu eri yhteyksissä. Onko Tapiolan nuorisoteatteri ja Cafe "Kultakukko" unohduksissa?…


Jatka

Lisännyt Martti "Mara" Alkio 12. helmikuu 2011 16:00 — 16 kommenttia

Tapiolan Eräpojat

En ollut kovinkaan aktiivinen partiotoiminnassa. Muistan kuitenkin seisseeni kunniavartiossa sekä Sibeliuksen että Paasikiven hautajaisissa Mannerheimintiellä. Tärkeimpiä tapahtumia minulle olivat leiri Kiljavalla ja yöretket niin kesällä, syksyllä kuin talvellakin noihin samoihin Nurmijärven maisemiin. Polkupyörällä tuo matka tuli ainakin pariin kertaan poljetuksi.

Pökö Reinikainen ja Pentti Pesä jäivät mieleeni jo alkuajoista. Myöhemmin teini-ikäisenä olin passiivisempi enkä muista…

Jatka

Lisännyt Juhani Lausas 28. tammikuu 2011 15:00 — Ei kommentteja

Espoon klubien pingismestaruus

Aikoinaan, varmaan kuuskytluvun lopulla, ratkottiin Espoon nuorisoklubien välisiä pingismestaruuksia. Silloin klubin jengissä pelasi "Littana" ja allekirjoittanut. Voitimme finaalissa diskon joukkueen, jossa pelasi Tarvaisen Jari ja Tapanisen Mara. Palkinnoksi saimme ruotsinlaivaristeilyn, jota ei jostain syystä koskaan toteutettu ?

Että semmoinen tapaus !

 

Matti Peuranen

Lisännyt Matti Peuranen 26. joulukuu 2010 14:01 — Ei kommentteja

Futista & korista 60-luvun Tapiolassa

Tapiolassa pelattiin pitkään 60-luvun puolivälistä nappulaliigaa ja minibaskettia, jotka keräsivät useimmat meistä korttelikohtaisesti eri joukkueisiin. Itse edustin jalkapallossa Pohjanpoikia, joka muodostui lähinnä Oravannahkatorin läheisyydessä asuvista kavereista. Ottelut pelattiin Tapiolan yhteiskoulun vieressä olevalla hiekkakentällä, jonka ympärillä aina oli paljon porukkaa katsomassa. Voittoja ja paljon myös katkeria tappioita niin kuin aina urheilussa. Suomen ensimmäinen minibasket… Jatka

Lisännyt Asser Lindholm 21. lokakuu 2010 15:22 — Ei kommentteja

Tapiolan Mäntyviita

Hei onko ketään Mäntyviitalaisia ? Olisi kiva kuulla miten teillä nykyään menee! Asuimme kerrostalossa Mäntyviita 5A.
Yläkerrassa Ihamäet, Savijoet, Haavistot jne . Kirjoitelkaa jotain.

Lisännyt Riikka Hellman os. Kostermaa 30. huhtikuu 2010 16:25 — 4 kommenttia

Millainen oli sinun Tapiolasi: SKS kerää muistitietoaineistoa 1950-1960 lukujen Tapiolasta

Millainen oli sinun Tapiolasi?

Kilpakysely 24.3.–30.9.2010

Tapiola on lähiö, jota valmistumisajankohtanaan kutsuttiin puutarhakaupungiksi. Monilla on mielikuva julkisesta Tapiolasta, mutta tapiolalaisten arjesta ja elämästä tiedetään vähemmän. Millainen oli sinun Tapiolasi? Kirjoita millaista oli tai on olla tapiolalainen. Kerro omista kokemuksistasi, asumisen vaiheis- tasi, elämästä Tapiolassa sellaisena kuin olet sen elänyt. Entä millaiselta Tapiola näytti muiden… Jatka

Lisännyt mika pantzar 16. huhtikuu 2010 20:35 — Ei kommentteja

Ilkka Kylävaaran Tapiola kirja

Kontiontiellä nuoruudessaan asunut Ilkka Kylävaara kirjoitti 89 julkaistun omaelämäkerrallisen tarinan Tapiolasta. Tarina ajoittuu 50 luvun loppuun ja 60 luvun alkuun.


Mukavaa luettavaa kun tuntee sen tapahtumat ja tapahtumapaikat.…
Jatka

Lisännyt Esko "Eetu" Yliruusi 25. maaliskuu 2010 20:14 — 5 kommenttia

Blogiteemoja

Valokuvaus ja Heikintorin disko on jo mainittu eri yhteyksissä. Onko Tapiolan nuorisoteatteri ja Cafe "Kultakukko" unohduksissa?

Lisännyt Jaakko Visuri 1. maaliskuu 2010 23:56 — 4 kommenttia

Mainontaa puhelinluettelossa vuonna 1966

Sattui käsiin Lions Club Tapiolan julkaisema Tapiolan - Otaniemen puhelinluettelo vuodelta 1966. Alkusivut on täynnä toinen toistaan kiinnostavampia mainoksia. Laitan tähän alkajaisiksi jpg-kuvan Elannon mainoksesta. Siitä mm. selviää, että Elannolla oli viisi pikamyymälää, 1 myymäläryhmä (sekatavara-, leipä- sekä liha- ja kalamyymälä) Mäntyviidalla, 2 rohdosmyymälää ja 1 kahvila (Lippi Oravannahkatorilla).



Alla on pdf-tiedostoina erilaisia… Jatka

Lisännyt Juha Särkelä 10. tammikuu 2010 23:47 — 2 kommenttia

Rakkaus valokuvaukseen syttyi Tapiolassa

"On tiedettävä mistä tulee, jotta voisi ratkaista mihin on menossa."



Varsinainen valokuvausharrastukseni alkoi 1968 jolloin ystäväni Tapsa johdatti minut valokuvauksen ihmeelliseen maailmaan. Maailmaan, josta en ole sen jälkeen päässyt pois. Ei sen puoleen, että olisin juuri halunnutkaan. Olin tosin kuvannut ensimmäisen mv-filmini harmaalla Felicalla jo 60-luvun taitteessa ja tuo negatiivi on jostain syystä vieläkin tallella. Aiheena filmillä oli silloinen kotikatu Eirassa.… Jatka

Lisännyt Esa Kivivuori 20. joulukuu 2009 17:04 — 1 kommentti

Hakalehdon yhteiskoulun loppu (16 kuvaa)

Keväällä 2004 sain olla mukana Hakalehdon yhteiskoulun viimeisiä päiviä taltioimassa kun koulua purettiin jo vauhdilla. Parhaimmillaan kuvia otettiin luokassa, jonka seinän takana kauhakuormaaja murskasi vanhaa opinahjoa palasiksi.

Olen iloinen siitä, että tuli mentyä paikalla oikeaan aikaan. Sain tallennettua paljon yksityiskohtia koulun rakenteista. Oli kieltämättä nostalgista ja surullistakin kävellä noita käytäviä. Istua auditorion penkillä muistelemassa kuinka pelasin fysiikan… Jatka

Lisännyt Esa Kivivuori 11. joulukuu 2009 18:00 — 4 kommenttia

Tapiolassa oli oma puhelinluettelo

TARINAA PUHELINLUETTELOSTA





Sattui arkistojen kätköistä silmiin Lions Club Tapiolan vuonna 1963 julkaisema Tapiolan ja Otaniemen puhelinluettelo, yli 150 sivua nimiä ja numeroita. Siitä hieman seuraavassa.

”Tämän luettelon tuotto käytetään lyhentämättömänä Tapiolan nuorison hyväksi”. Näin sanotaan avaussivulla. Luettelon ilmoitukset ovat mielenkiintoista luettavaa. Esimerkiksi Yhdyspankki tarjoaa nykyaikaista… Jatka

Lisännyt Juha Särkelä 8. joulukuu 2009 18:30 — 2 kommenttia

Tietoja

Hannu Tervonen on luonut tämän Ning-verkoston.

© 2017   Created by Hannu Tervonen.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot