Tapiola 1960-luvulla

Muistelmia puutarhakaupungista ja sen ihmisistä

Me Tapiolan sisällä muuttaneet

Tiedot

Me Tapiolan sisällä muuttaneet

Jäsenet: 10
Uusimmat tapahtumat: Tammi 7, 2016

Keskustelufoorumi

Tässä ryhmässä ei ole vielä keskusteluita.

Kommenttitaulu

Kommentti

Sinun tulee olla Me Tapiolan sisällä muuttaneet:n jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Kommentoinut Liisi Rossi 27. tammikuu 2011 22:01

Meidänkin perhe muutti Tapiolaan joskus 1960 Tammisaaren lähistöltä Skogbysta. Ensin muistini mukaan valtavaan asuntoon Jousenkaarella, jossa olimme vain muutaman kuukauden odotellen vakituista asuntoa ja sitten Aarnikselle. Aarniksen asunto oli pieni ja olkkarin ikkunasta näki vain HOK:n katon. Sitten muutettiin taas: saman talon 4. kerrokseen täsmälleen samankokoiseen asuntoon, mutta nyt meillä oli parvekekin. Ja ne maisemat! Makkarin ikkunasta näki kauas Pohjois-Tapiolaan. Ihaninta oli istua ikkunan ääressä ukkosilmalla ja katsella salmointia radiomastojen ympäristössä. Ja taas muutaman vuoden kuluttua muutettiin: saman talon toiseen kerrokseen ja saatiin yksi makuuhuone lisää. Mikä ihanuus. Ei enää tarvinnut jakaa ainutta makuuhuonetta veljen kanssa. Vanhemmat nukkuivat edelleen olohuoneessa ja saivat oman makuuhuoneen vasta kun me lapset muutettiin muualle opiskelemaan. 20 vuotta Tapiolassa ja sitten vanhemat muuttivat lähemmäs alkuperäistä kotiseutuaan ja minä ulkomaille.

Kommentoinut Juho (Jussi) Isoviita 29. syyskuu 2010 00:12
Muutin Tapiolaan ensin Jousenkaarelle ollessani muutaman vuoden ikäinen.
meitä oli 4 lasta ja vanhemat ja asuimme kolmiossa, enkä ainakaan muista, että olisi tuntunut ahtaalta.
Jousenkaarella asuessani kävin ensin puistotädillä, sitten Metsolan lastentarhassa ja sen jälkeen Jousenkaaren kansakoulussa.
Jousenkaarelta muutimme Kimmeltie 13 A rivitaloon muistaakseni 1967. Kuitenkin niin,että kävin Jousenkaren kansakoulun viimeisen luokan jo asuessemma Kimmeltiellä.
Oppikoulun kävin Pohjois-Tapiolan yhteiskoulussa ja mennessäni armeijaan vanhempani muuttivat diplomaateiksi Tukholmaan ja Kimmeltien asunto jäi minun ja kaksoissiskoni käyttöön.
Aloitettuani opiskelut Helsingin yliopistolla asuimme vuoden verran vielä Kimmeltielllä, kunnes siskoni meni naimisiin ja muuttti Olariin ja minä Munkkiniemeen. Kimmeltien asunto vuokrattiin pois.
Aikani opiskeltua, oltuani ulkomailla ja mentyäni naimisiin muutimme silloisen vaimoni kanssa takaisin Kimmeltien asuntoon ja vanhempani olivat edelleen ulkomailla, silloin Norjassa.
Isäni eläkeikä alkoi pian lähestyä ja muutin silloisen vaimoni kanssa ennen heidä Suomeen tuloa Mielikinviita 6:een eli vain pari sadan metrin päähän Kimmeltien asunnosta.
Avioeromme jälkeen muutin ainoastaan talon sisällä hieman pienempään asuntoon, joka on kuin minullle ja koiralleni sunniteltu talon alimman kerroksen päätyhuoneisto 3h,k,sauna ja oma piha.
Tähän asuntoon, jossa olen asunut nyt noin 6,5 vuotta olen erittäin tyytyväinen. Onhan tässä minulla iso makuuhuone, pienempi, kirjasto/työhuone, olohuone avokeittiöllä, oma piha ja sauna, llisäkisi näkymät kolmeen ilmansuuntaan ja piha ihanteellisesti länteen.
On kuin rivitalossa asuisi paitsi, että ainoa "naapurini" on porraskäytävä ja väestösuoja eli todella rauhassa saan asua.
Vanhempani asuvat edelleen Tapiolasssa, samoin kaksoissiskoni. Yksi vanhemmista siskoista Laajalahdessa ja toinen on ainoa "pakolainen" eli asuu Ruotsin länsirannnikolla Halmstadissa.
Jostain syystä olen vain niin tykästynyt Tapiolaan, että en usko muutavani täältä Suomessa asuessani pois.
Suunnitelmissa on kyllä ainakin muutaman vuoden asuminen ja työskentely ulkomailla, mutta uskon kuitenkin sitten taas palaavani Tapiolaan
Kommentoinut Liisa Ryytty 19. syyskuu 2010 01:14
Muutimme 15.6.1961 Riistapolku 2 Bstä Otsolahdentie 20een eli Otsonkalliolle. Tuli enemmän kavereita ja suuri huoleni joutua Jousenkaaren kansakouluun oli kerralla pois pyyhkäisty. Syy Jousenkaaren kansakoulun pelkoon oli, että kuulin pihalla kavereiden kertovan, että Jousenkaaressa luetaan englantia. En tiennyt lainkaan, mitä englanti on. Jotain pelottavaa, jota piti välttää. No, tulihan se englanti eteen Aarnivalkeassakin kolmannella luokalla ja se olikin ihan kiva oppiaine.
Kommentoinut Hannu Kalevi Hokkanen 30. elokuu 2010 08:08
Kontiontie, Pohjantie ja Naavakalliontie, ja aina uudet kaverit.
Lapsia ja nuoria oli 50-60-luvulla joka paikassa ja paljon.
Silloin kai ajateltiin että "lapsi tuo leivän mukanaan". Ja ahtaasti asuttiin.
Mutta kun suunnilleen kaikilla muillakin oli sama tilanne, ei siihen erityistä huomiota kiinnitetty. Siinä oli pakko oppia ottamaan muutkin huomioon ja elellä asiallisesti. Arvaanpa että nykynuorisolta ei sellainen enää helposti onnistuisi. Mutta jotenkin tuntuu että meillä silloin oli asiat paremmin kun suurella osalla tätä nykyporukkaa. Silloin tarvitsi nähdä vaivaa ja säästää rahaa jotain saadakseen haluamansa tavaran. Ja kaikessa piti olla kasvunvaraa, jopa fillareissa. Mutta hauskat muistot jäivät, ei se ikävystyttävää aikaa ollut sen aikaisille Tapiolan lapsille.
Kommentoinut Harri Laipio 7. toukokuu 2010 21:29
No, pitkästä aikaa taas täällä. Louhentie 20:een kun muutettiin niin ensin oli ympärillä ihan uudet kaverit ja raksaa melkein koko Pohjois-Tapiola, kukaan ei kunnolla tuntenut toisiaan. Sepontien ja Piilopolun talot tais olla ensin valmiina kun muistaisin että sieltä porukat jo tunsi toisiaan ennestään.
Kommentoinut Eeva Hinder os. Kerojärvi 27. huhtikuu 2010 01:20
Moi Peksu
Ehkä jossain vaiheessa, kun on aikaa muistella. Ihana konsertti oli tänään Finlandiatalossa Mariza Terra Portugalista. Loistava kulttuuripläjäys. Ja mikä rumpali..........
Kommentoinut Pekka "Peksu" Lankinen 27. huhtikuu 2010 00:01
Moi Eeva!
Jotain elämää kaivattaisiin näillekin sivuille.
Vaikka joitain tuntemuksia, muisteloita ja sen semmoisia esim. muuttojen yhteydessä. Uusia kavereita ja niin edelleen.........Ehkä koulun vaihto, tai elämää muuten vaan....
Kommentoinut Eeva Hinder os. Kerojärvi 2. maaliskuu 2010 12:51
Me muutimme Hertsikasta 63 Mäntyviita 5:een ja tokan luokan ja puolet kolmatta kävin Aarniksessa - Sitten muutettiin Louhentie 20:iin ja voi sitä rämpimistä Louhikselta Aarniksen kouluun - tulee se kevättalvi mieleen nyt kun on varmaan yhtä paljon lunta kun silloin. Siskoni Maaren kanssa urhoollisesti se matka kuitenkin käveltiin. Joskus tuli pissatkin housuun matkalla - ei voinut mitään. Karmeet tuulet siinä 'viljelyspelloilla' ei ollut taloja silloin ei. Siinä oli sitten kesällä äidilläkin palsta ja siellä kasvoi maailman ihanimmat ruiskukat.
Kommentoinut Timo Antero Vuori 2. maaliskuu 2010 11:59
Muutimme alunperin Jousenkaari 9 A:han (v.1964), johon tykästyimme kovasti. Talon sisällä muutimme muutaman vuoden päästä ekasta kerroksesta ylimpään, eli kuudenteen kerrokseen, josta saimme käyttöömme yhden huoneen lisää. Meitä oli äiti ja me kolme lasta. Sitten tapahtui lapsen tai varhaisnuoren näkökulmasta jotain aivan mullistavaa ja järkyttävää, kun muutimme jostain syystä ihan toiseen taloon Pohjantielle. Vuosi oli kai jotain 1971 tai -72. Jousenkaari oli tuntunut niin omalta paikalta. Muuton tuskaa kylläkin lievensi se tosiseikka, että moni kaveri oli jo muuttanut kuka minnekin Jousenkaarelta. Haikeaa se silti oli. Välimatkaa oli tuskin kilometriä enempi ja silti se tuntui ihan liialta. Kyllä sitä silti sopeutui uusiin kuvioihin. Ei jäänyt traumoja.
Kommentoinut Harri Laipio 23. helmikuu 2010 23:36
No syntymästä asti Otsonkalliontie -56 - 63, sitten vajaa vuosi Larussa ja Pohjois-Tapiolaan -64 keväällä/kesällä. Pois Tapiolasta -79, rundailua Kilo-Kivenlahti-Vantaa-Inkoo-Siuntio ja lopulta Lohja, tulevaisuus Espoossa? Ollaan vaimon kanssa molemmat alunperin Espoosta ja duunissa "pk-seudulla", veri vetää kotiin...
 

Jäsenet (10)

 
 
 

Tietoja

Hannu Tervonen on luonut tämän Ning-verkoston.

© 2017   Created by Hannu Tervonen.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot