Tapiola 1960-luvulla

Muistelmia puutarhakaupungista ja sen ihmisistä

Viimeaikoina yksi ystäväni mainitsi, että sinähän kasvoit eliittipaikassa - tarkoitten Tapiolaa tietysti.

En tiedä millainen Tapiola asukaskannaltaan on tänä päivänä ( voin kyllä aavistaa..), mutta 1960 se ei ollut mikään eliittikaupunki. Silloin siellä toteutui hyvin idea eri sosiaaliryhmien sekoituksesta. Tottahan sinne muutti rikkaita, mutta yhtälailla myös keski- tai työväenluokkaa.

Yhteistä pioneerihenkeä loi se, että kaikki olivat aloittamassa uutta elämää uudella alueella ja kaikilla oli paljon lapsia. Meidän rivitalossa, Kelohongantiellä, vierailtiin alussa toinen toistemme kotona ja mietittiin millaista huonekaluujärjestelyä voi tehdä jne. Testattiin naapureiden kanssa väliseinien äänieristys panemalla radiot täysille tai pianoa pimputelleen. Mitään ei kuulunut: asunnoissa oli loistava äänieristys. 60-luvulla ei kaupoissa ollut niin mahtavaa tuotevalikoimaa kuin tänään. Esimerkiksi lamppumalleja oli niukalti. Vaatehuoneen seinälampun etsinnässä oli vaikeuksia ja lopulta kai rivitalomme kaikkiin vaatehuoneisiin ilmestyi sama sukkulanmuotoinen lamppu.

Monille Tapiolaan muutto tarkoitti väljempiä tiloja. Täytyy muistaa, että suomalaiset asuivat sitä ennen todella ahtaasti. Meidän kuusihenkinen perheemme muutti 70m2:n asunnosta 86m2:een ja asunto tuntui palatsilta! Nyt saimme tyttöjen ja poikien huoneet erikseen ja vanhemmat pääsivät olohuoneen sohvalta nukkumisen sijaan pikkiriikkiseen ikkunalliseen nukkumakoloonsa.

Me olimme ehkä onnekkaimmasta päästä. Monet ystävistäni tulivat suurine sisarusparvineen yksiöistä tai kaksioista Helsingistä tai jostain mökistä, missä ei ollut lämmitystä tai juoksevaa vettä. Jos vanhemmat puhuivat rahasta, titteleistä tai politiikasta, niin meitä lapsia nämä puheet eivät ikinä koskeneet.

Uskon, että suurin saamani rikkaus Tapiolassa vietetystä lapsuudesta on ollut juuri sen alkuperäisen asukkaimiston kirjo. Kavereita oli kaikista sosiaaliluokista, eikä tehty eroa punaisten tai valkoisten välillä, niin kuin vanhemmillamme oli vielä tapana. Kaveri oli kaveri silloin kun se oli kiva. Vaikka olin kasvatettu luterilaiseksi, niin olisin halunnut mennä ortodoksiystäväni kesäleirille. Vaikka olin kasvatettu oikeistolaiseksi, haaveleilin lomalle menosta Mustikkamaalle kommunistiperheen lapsen kanssa. Olisin myös liittynyt TUL:n uimareihin ( ainoa joka koulutti uimareita Tapiolan uimahallissa heti sen rakentamisen jälkeen). En halunnut näihin paikkoihin polittisen tai uskonnollisen ideologian takia ( tuskin sellaista 7- 11-vuotiaalla voisi ollakaan) , vaan siksi, että olin kuullut, että niissä paikoissa oli kivaa. Totta kai en päässyt, mutta en myöskään pitkään aikaan ymmärtänyt miksi. Kuten Hannu mainitsi, oli Elanto joidenkin perheiden silmissä huonompi kuin Talouskauppa. Sitäkin oli lapsen vaikeaa ymmärtää.

No, me lapset siis tulimme kaikkialta. Ystäviä oli kauppiaiden, pääjohtajien ja insinöörien lapsista siivoojien, ammattimiesten ja tavallisten duunareitten lapsiin. Pääasia oli se, että kaveri oli reilu ja että sen kanssa oli jotain yhteistä. Tämän kirjon takia myös pääsimme vierailemaan erilaisissa kodeissa ja kaikissa ystävällisissä kodeissa viihdyimme.

Tapiolan aravamaksimi oli vuonna 1960 86m2. Vähän sen jälkeen se nousi 92m2;ään. Useimmissa 86m2:n asunnoissa eli 5-7 henkisiä perheitä. Se oli normaalia. Yhtä normaalia kuin viisihenkisen perheen asuminen 50m2 neliön kaksiossa. Nykyisin tällaiset mitoitukset olisivat mahdottomia, mutta täytyy muistaa, että silloin lapset todella viettivät suurimman ajan ulkona! Kotona käytiin syömässä, nukkumassa ja tekemässä läksyt. Sadepäivinä mahduttiin vaikka vaatehuoneeseen pelaamaan Monopolia.

Lähes kaikissa kodeissa oli silloin ompelukone. Useimmissa poljettava Singer ja joissain sähköinen Elna. Elna oli useinmiten piilossa jossain komerossa, mutta Singer oli aina esillä. Singer oli todellinen monitoimihuonekalu, sillä joissain kodeissa sen päällä oli liina ja sille katettiin aamiainen, toisissa se taas toimi läksyjenlukualustana. Meillä se oli kotitekoisen nukkekodin alusta tyttöjen huoneessa.

Useissa kodeissa oli kauniita design-huonekaluja, mutta useimmissä se tavallinen sohvakalusto ja mahdollisesti tiikkinen kirjahylly. ( Palisanteri ilmestyi myöhemmin varakkaimpiin perheisiin). Avattava sohva toimi yhä monissa kodeissa vanhempien nukkumapaikkana. Silti tapiolalaisten tyylitaju oli ehkä keskivertosuomea korkeampi. Olihan jokainen seurannut kotinsa rakentamisvaiheita ja saanut asuntonsa pohjapiirustukset etukäteen. Jokainen myös tiesi kuka oli talon suunnitellut arkkitehti. Nämä seikat varmaan saivat ihmiset ajattelemaan kotiaan jonkin asteisella arvokkuudella.

Uutuutena kerrostaloissa oli nk laboratoriokeittiöt, eli keittokomerot. Ne osoittautuivat aika hermostuttaviksi paikoiksi kun piti pyörittää suurperheen ruoanvalmistus. Neliötä haluttiin, keittiötä pienentämällä, saada muihin asuintiloihin. Kylpyhuoneetkin minimisoitiin. Ilmestyi uusi tuote - istuma-amme - mikä mahtui pieneenkin tilaan. Nythän piti kylpyhuoneeseen varata myös tilaa pesukoneelle, mikä oli ilmestynyt kotitalouksiin juuri tuohon aikaan. Istuma-amme ei loppujen lopuksi ole niinkään huono keksintö: siinä voi ottaa suihkun seisaaltaan, istua pestessään ja lojua kaulaa myöten lämpimässä vedessä kun istuu pohjalla jalat istuimella. Valmistetaanko noita ihmeitä vielä?

Monissa Tapiolan taloissa on vielä sellainen plus, että ne eivät näytä vanhanaikaisilta koskaan. Tapiolassa on löydetty ajaton arkkitehtuuri. Esimerkiksi entisen kotini, kelohongantie 8:ssa, on yhä yhtä hyvän näköinen kuin silloin kun se rakennettiin. Malmion suunnittelema talo on puhdaslinjainen ja kaunis. Sen pihapiiri on rajoitettu kodikkaasti vajan ja pergolan avulla. Ikkunat ovat sopusuhtaiset. Valoa riittää. Monet Tapiolan talot ovat paremmin suunniteltuja kuin ne uudet mitä olen Suomessa nähnyt.

Onko jollain muulla muistoja kavereitten- tai omasta kodista? Millaisia mielikuvia ne toivat? Entä tuosta vanhempien politisoitumisesta puoleen tai toiseen?

Katselukerrat: 1600

Vastaa tähän

Vastaukset tähän keskusteluun

Vastaanpa tähän tuoreeltaan - ja muutamaan muuhunkin esillä olleeseen teeman samoin tein. Kovin vähän on ollut liikennettä sivuilla.

Varmaankin ammatillisesti ajateltuna sosiaalinen kirjo oli laaja. Sosiaalisesti ajateltuna kyse oli kutakuinkin persaukisista nuorista perheistä. Tapiolan hyvä puoli oli se, että vanhempien taustoilla ei ollut juurikaan vaikutusta esim. kouluun pääsyyn tai lasten harrastusmahdollisuuksiin.

Aiemmissa kommenteissa on todettu, että kaikki tulivat Helsingistä. Se varmaan pitää paikkansa kun useimmat olivat jo asettuneet pääkaupunkiin mm. opintojen takia. Tosiasiassa isämme olivat pääosin "junan tuomia" ensimmäisessä tai toisessa polvessa. 

Joku totesi, että Tapiolan houkuttelevuus oli edullisissa Arava-lainoissa joita ilmeisesti sai jopa ilman omaa säästöosuutta. Pitänee paikkansa. Jos siis oli molemmat vanhemmat ansiotyössä (niin kuin useimmissa perheissä), niin asumiskulut oli kohtuulliset. Iso ongelma oli työmatkaliikenne ja siitäpä juontanee koko Espoon huono joukkoliikenne. Muistatteko sen "nasftahampaisen bussikuskin".

Jaska

Osanottoni.

Jaakko Visuri sanoi:

Vastaanpa tähän tuoreeltaan - ja muutamaan muuhunkin esillä olleeseen teeman samoin tein. Kovin vähän on ollut liikennettä sivuilla.

Varmaankin ammatillisesti ajateltuna sosiaalinen kirjo oli laaja. Sosiaalisesti ajateltuna kyse oli kutakuinkin persaukisista nuorista perheistä. Tapiolan hyvä puoli oli se, että vanhempien taustoilla ei ollut juurikaan vaikutusta esim. kouluun pääsyyn tai lasten harrastusmahdollisuuksiin.

Aiemmissa kommenteissa on todettu, että kaikki tulivat Helsingistä. Se varmaan pitää paikkansa kun useimmat olivat jo asettuneet pääkaupunkiin mm. opintojen takia. Tosiasiassa isämme olivat pääosin "junan tuomia" ensimmäisessä tai toisessa polvessa. 

Joku totesi, että Tapiolan houkuttelevuus oli edullisissa Arava-lainoissa joita ilmeisesti sai jopa ilman omaa säästöosuutta. Pitänee paikkansa. Jos siis oli molemmat vanhemmat ansiotyössä (niin kuin useimmissa perheissä), niin asumiskulut oli kohtuulliset. Iso ongelma oli työmatkaliikenne ja siitäpä juontanee koko Espoon huono joukkoliikenne. Muistatteko sen "nasftahampaisen bussikuskin".

Jaska

Muistan kuskin. Olin kait 12-vuotias penska, kun sattui kerran, että hän maksuni saatuaan sanoi: "Kiitosf." Eli kimakka vislaus s:n korvikkeena. En mahtanut itselleni mitään vaan vastasin spontaanisti: "Ei kesftä." (Imitaationi oli siis tahaton,)

Visurin toteamukset persaukisista ja junan tuomista uudisasukkaista ovat oikeita. Sen sijaan Aravaa ei saanut ilman omaa säästöosuutta, joka oli tietääkseni jotain 20% luokkaa. Mutta lainan korko oli ajan tasoon nähden mitätön. Arava-asunnon saamisessa huomioitiin lapsiluku, eli oikeus ostaa haluttu määrä huoneita oli säännelty. Saadakseen ostaa 99,5 neliön rivarii piti perheessä olla kolme lasta. Samoin oman aravakämpän vuokraamisessa oli tiukahkoja säännöksiä. Vuoden sai vuokrata omin luvin, mutta sitten oli joko anottava jatkoaikaa tai myytävä kämppä veks. Kaikki tämä palveli hyvää tarkoitusta ja kansakunnan etua sekä esti asunnoilla keinottelua.

Pekka on käsittääkseni oikeassa.

Meidän perhe kuului siihen paarialuokkaan. Viisi lasta jne. Ensin asuimme Naavakalliontiellä kaksiossa. Neliöitä taisi olla lähes viisikymmentä.

Asuttiinpa Jukan kanssa lähituntumassa, minä Iltaruskontiellä. Mutta ollakseni 50-vuotta-jälkikäteen-kriittinen, kyllä noista aravasäännöksistä osattiin siihen aikaan poiketakin. Ei lapsia kaikilla tarvinnut olla norminmukaista määrää, koska jokin hyvävelisysteemi oli kulissien takana toiminnassa. Mutta tokkopa tuo ilmiö sai juurikaan haittaa aikaiseksi, vaan sen sijaan omalta osaltaan rikkoi harmoniaa ja monipuolisti hyödyllisesti Tapiolan asujaimiston sosiaalista läpileikkausta. Näin kävi ainakin meidän kadullamme :-))

Olipa kiinnostava keskustelu.

Meidän viisihenkinen perhe asui ensin alivuokralaisina (2 h ja keittokomero) "papan" yläkerrassa, kunnes vanhemmat onnistuivat säästämään omaosuuden kovan rahan 3 h + keittiö huoneistoon Mäntyviidassa. Me kun ei oltukaan ensimmäiset asukkaat. Muistaakseni asunto maksoi n runsas 80 000 markkaa ja se oli tosi paljon rahaa vuonna -71.

Rapussa asuivat Korhoset meidän alakerrassa, Paanaset heidän alapuolellaan ja Arvolat yläällä samalla tasolla kuin mekin. Paanasilla oli kolme poikaa ja Arvolalla yksi, kaikki sitä samaa ikää joten rappu oli usein kansoitettu kasalla "isoja poikia" (siltä se ainakin tuntui kun piti pomppia pitkien koipien yli matkalla omaan kotiin). Korhosen isäntä oli sieni-intoilija, oli kirjoittanut kirjankin. Heillä ei tietääkseni lapsia. Korhosen setä ei tainnut ihan hirveästi tykätä Paanasen isännästä, en tiedä mutta tunnelma heidän välillään ei ollut se lämpöisin. Sitten ihan eka kerroksessa oli pienemmät asunnot, minulla on erittäin hämärä kuva siitä ketä niissa asunnoissa asui. Muuten yhdyn muiden kommentteihin, asukkaiden kirjo oli todella laaja.

Sepon kansakoululuokalla oli kaiken laisia lapsia. Me lapset ei todella arvosteltu toisiamme minkään rahallisen tai muun aseman perusteella. Kunhan oltiin kavereita niiden kanssa joiden kanssa viihtyi. Toki oli sielläkin kiusaamista, muistan oikein hyvin erään pojan jonka nimeä en tässä mainitse - hänta toiset pojat rökittivät tämän tästä ja aina tuli verta nenästä. Missä olivat opettajat kun tätä tapahtui tosi usein? Pienenä ja ujohkona tyttönä en voinut puuttua asiaan, vaikka tajusi kuinka väärin tämä kiusaaminen oli.

Muuten en muista mitään erityisempiä ilkeyksiä. Koulua jatkettiin Tapiolan yhteiskoulussa ja sielläkin oli monen moisesta perheestä lapsia, vaikka koulumaksut tietenkin karsivat osan mahdollisuuksia sisäänpääsykokeiden lisäksi. Jonkun kaverin isä oli alkoholisti, vaikka sitä ei tajunnut silloin. Joku luokkakaveri josta pidin kovasti, oli kovan kurituksen kohteena, varmasti sai selkäänsä jos ei soittoläksy sujunut... Kaikkea oli. Toisen kaverin kotiin kun meni, tuntui se ihan palatsilta kun oli kierreportaita ja näköalaikkunat... muttei se mitenkään vaikuttanut kaverisuhteeseen. Yksinhuoltaja-äidin tytär oli parhaita kavereita, sielläkin oltiin yötä ja hauskaa oli! Äidillä ei ollut varaa maksaa koulumaksuja, kaveri oli n s "vapaaoppilas". Vähitellen alkoi ymmärtää, että kaikilla ei ole samanlaista kotona - kuitenkin sitä piti kavereistaan juuri heidän ominaisuuksiensa takia - ei vanhempien aseman tai varallisuuden takia.

 

 

Sisustuksessa kotonani oli Muuramea, Artekia, Marimekkoa jne. Se taisi olla silloin tavallisempaa ja yleisempää kodeissa kun nyt kun nykyään. Silloin suosittiin kotimaista.  Asuimme Tornitaso 2. Meillä oli 84m2 joka riitti hyvin meille. Muistan oikeastaan vain sen, että jotkut perheet käytti Elantoa ja jotkut Talouskauppaa. Meillä ei ollut tiliä kaupassa koska äitini oli kotona päivisin. Sekös harmitti kun en voinut ostella välipaloja niin kun kaverit. Elannosta haettiin usein lihapiirakoita vaikka vanhempani kävi muuten aina Talouskaupassa. Yksi asia oli tärkeä, nimittäin laittaa kynttilät ikkunalle itsenäisyyspäivänä. Se oli kunnia-asia vanhemmilleni. Politiikasta vielä sen verran että kuuluin Tapiolan Mineihin, joka oli kokoomuksen nuorten järjestö. Se ei oikeastaan kovasti kiinnostanut ja se jäikin aika pian pois harrastuksista. Nuoret Kotkat tarjosi munkkeja, niin tietty sielläkin kävimme, ainakin ne munkit syömässä. Isäni sanoi ettei siellä pidä käydä...

Olipahan Jutalla hieno kämppä kersana. Meillä ei noita brändituotteita nähty, mutt kyll äidistä tuli Talouskaupan myyjästä myymäläpäällikkö sentään.

No ihan tavallinen koti kyllä muuten, mutta äitini tykkäsi noista e.m. asioista. Harmi ettei tullut säästettyä niitä omaan kotiin. Mun mielestä muilla olia ina hienompaa kun meillä ei ollut n.s. rokokoo sohvaa.. :) Se oli silloin mun tulevaisuuden haave, tosin ei enää.

Aika pitkään kotimme kalustuksen ytimen muodostivat Stadista raahatut romppeet, hetekat ym, vaikka tila Iltaruskontielle muuton seurauksena tuplautui. Mulla on kohtuullisen hyvin landella ja himassakin tallella niitä meidän 50-luvun mööpeleitä. Merkkitavaraa oli tarjolla aika vähän. Usein pöytä tai tuoli oli jonkun pienen huonekalutehtaan tekemä, ja kas kummaa, vahva kuin mikä. Merkitön tuotanto oli käytännössä melko uniikkia. Ihailen silloisten puuseppien ja verhoilijoiden taitoa ja tyylisilmää, kun nyt katselen noita ajan kuluttamia kaluja, silloisia kodin aarteita. Tuoleissa on edelleen hyvä istua, eivätkä pöydänjalat heilu sinne tänne löysissä liitoksissaan. Siitä sitten pikku hiljaa vanhempi kama vietiin pois tai johonkin talteen ja uutta uljasta tuotiin ovesta sisään. Rokokoosohvakin tuli joskus -62, mutta sillä oli huono istua. Lapsille hankittiin hetekoiden tilalle vähän fiinimmät kerrossängyt. Elämä tuntui niihin aikoihin palkitsevan, kun joka vuosi saatiin jotain uutta ja aina oli jotain mitä odottaa. Uudesta sohvastakin iloittiin aidosti ja siihen värkättiin suojapäälliset. Taitaa nykyisin tavaran arvostus olla aika olematonta ja kaikkeen suhtaudutaan kuin ohimenevään hetkeen. Siksi olenkin iloinen noista lapsuuteni aikaisista sekalaisista huonekaluista kaikkine kolhuineen ja lakattuine vaneripintoineen. Ei sellaisia enää tehdä!  

Sanos muuta. Mun isä teki meidän ruokapöytään 4 mustaa tuolia joisa oli käsin ommeltu nahkaistuin. Ne kesti kaikki kolhut ja leikit. Valitettavasti ne varastettiin sikosni kellarista Kalliossa. Harmittaa. Muutenkin huonekalut oli sellaisia että ne oli ja pysyi ja kesti. Mulla on kotona tosi vanha senkki joka on isovanhempieni peruja. Se on asia jonka ympärille muut sitten laitetaan ja sovitetaan... Isäni teki myös kirjahyllyn olkkariin johon mahtui järjetön määrä kirjoja. Vanhempani lukivat kovasti ja tosiaan kirjat pystyi laskemaan sadoissa. Yleensäkin huonekaluista ym , niin jos joku kaverin perhe osti uudet sohvat, niitä tultiin ihastelemaan oikein joukolla, ja asiasta puhuttiin pihalla :)

Vastaa keskusteluun

RSS

Tietoja

Hannu Tervonen on luonut tämän Ning-verkoston.

© 2017   Created by Hannu Tervonen.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot