Muoti

[Suvi Kukkavuori (Boudet)]

Nuorisomuotia ei oikeastaan ollut ennen 50-lukua, vaan teini-ikäiset kulkivat samanlaisissa vaatteissa kuin aikuisetkin. Farkut muuttivat tilanteen. Alussa nekin olivat huonosti-istuvia kopioita amerikkalaisfarkuista. Suomalaislle löytyi vain lökäpöksyjä. Kaisaniemenkadulla sijainnut Teinitalo muutti tilanteen: sieltä löytyi takapuolesta istuvia ja tarpeeksi pitkiä housuja 180-senttisille pojillekin.

Vuonna 1960 pojat pukeutuivat yhä vain siniseen, sillä muistan TYK:n piirustuksenopettajan, Saida Rantasen, ihmetelleen ääneen sitä, että veljeni oli pukeutunut vihreään villapaitaan.

Sitten tulivat Leviksen farkut, mitkä olivat ne must. Niitäkin piti hakea Helsingistä asti. Ne olivat siihen aikaan vain tummansinisiä. Vanhempien kauhuksi nuoriso meni Valion rannan saaren kalliolle kalliiden uusien housujensa vaalennukseen. Ensin piti uida housut päällä ja sitten niillä lasketettiin "peffamäkeä" kalliolta mereen, jotta juuri oikeat kohdat kuluivat.

Marimekon tasaraitapaidat kuitenkin mullistivat kaiken. Sellainen oli ihan pakko olla. Muistan odottaneeni vuoden ensimmäistä omaani. Olimme kaikki pukeutuneet yhtä uniformaalisti kuin tämän päivän nike- ja adidaskansa - seikka, mitä on vaikeaa myöntää.

Kun vauhtiin oli päästy, niin väriskaala muuttui täysin. Kaikilla sai olla kaiken väristä päällä. Joka vuosi sai uuden villapaidan ja joka vuosi oli muotiväri. Oli viininpunainen kausi, ja sitten vaaleansininen, jonka muistaakseni aloitti Nissisen Atte. Tarvaisen Pupi hankki äitini kaupasta oranssin puuvillaplyysisen puseron. Se oli todellinen uroteko ja sai hänen äitinsä haukkomaan henkeään.

Kun housujen piti olla niin piukat, että niitä oli vaikea vetää ylle, alkoivat vaikeudet niiden keskuudessa jotka eivät osanneet itse ommella. Sellaisia housuja kun ei yksinkertaisesti kaupoista löytynyt. Topp:n Jussi ratkaisi ongelman sillä, että osti itselleen 6-vuotiaan vakosamettihousut. Ne istuivat hyvin ja olivat juuri niin muodikkaan lyhyet kuin pitikin.

Siihen asti olivat poikien alusvaatteet olleet valkoisia ja puuvillaisia: sellaisia mitkä venyivät pesussa muodottomiksi. Tähän tuli muutos uuden materiaalin, Banlonin, myötä. Äitini kaupassa myytävien Banlon-alusasujen myynti nousi hurjiin lukemiin. Noissa keinokuitusissa alusvaatteissa oli ensi kertaa värejä ja kuvioita. Huhhuh, mahtoivat pojat hikoilla...

Tytöillä alkoi minihamemuoti. Twiggy oli in. Ja Carnaby Street. Ja Mary Quant. Koulun ompelutunnilla saimme ommella minihameet. Se oli kai ainoa koulukäsityö, minkä sain ihan itse loppuun asti tehdyksi. Vakosamettihame oli lähes saman pituinen kuin sen yläosassa ollut vyö oli leveä.

Ja mitä olisi elämä ollut ilman kiiltäväpintaista sadetakkia? Sellaiset päällään tytöt kulkivat kesäiltoinakin - todella kuuman ja aurinkoisen päivän jälkeen. Sadevaate-look täydennettiin tietysti Hai-saappailla. Sellaiset oli niin tytöillä kuin pojillakin, eikä niidenkään pitämiseen sadetta tarvittu. ( Suomen viime vuosien kosteita kesiä ajatellen, voisi nykynuorisokin omaksua tuon muodin!)

Nopeasti muodissa vilahtivat punaiset froteesukat, mutta jo vuoden päästä niitä ajateltiin "landepaukkujen" sukkina. Valkoiset tennissukat valloittivat Tapiolan nuorison. Ensimmäinen, jolla sellaiset näin, oli von Platon Putte.

Entäs hiusmuoti sitten. Monet tytöt pitivät papilotteja öisin päässään vuosina 60-65. 60-luvun alussa oli tupeeraaminenkin vielä muotia, eikä teinityttöjen keskuudessa hiuslisäkkeetkään olleet tuntemattomia. Papilioteissa oli piikkejä, mitkä kai heikensivät yöunia. Sitten pitkä ja suora tukka oli in. Vanhemmat sanoivat, että jokapäiväinen hiustenpesu on vaaraksi hiuksille. Hiukset kuitenkin rasvoittuivat hetkessä, joten apuun löydettiin puuterimainen kuivashampoo. Se sai rasvat pois ja tuoksui hyvälle, mutta himmensi hiuksia ja kutitti päänahkaa.

Tytöillä oli hiusongelmansa niin kuin kaikkina vuosikymmeninä on ollut - ja tulee valitettavasti olemaankin. Pojat olivat kiltisti käyneet parturissa kuten aina. 60-luvulla näki vielä poikia, jotka tunnollisesti laittoivat hiusvoiteita pitämään otsatukkansa kurissa.
(Brylcream-tyyli on tyttöjen mieleen!) Beatles-villityksen mukana muoti kuitenkin muuttui ja pojat antoivat hiustensa kasvaa. Hiukset olivat joskus yhtä pitkiä kuin tytöilläkin ja niiden taakse oli hyvä hautautua. Yksi ihme "rasvalettiyden" jälkeen tapahtui: Stockan parturissa alettiin tehdä mini-vogueta pojille. Uskaliaimmat menivät ottamaan tuota kevytpermanenttia. Tulos oli todella luonnollinen ja "töppötukasta" tuli "lutunen" juttu.

Millaisia muistoja teillä muilla on tuosta vaatepuolesta? Olenko unohtanut jotain tärkeää? Saitteko aina ne vaatekappaleet joista haaveilitte? Oliko teillä kotona riitoja pukeutumisesta tai hiusmalleista?

[Tuula Matis]

Voi niitä aikoja!!! Äitini huokailee vieläkin, että kerran kuussa joutui kanssani Pukeva Kappakeskukseen tai Teinitaloon ostoksille. Olin kertonut, että kaikki kaverinikin saavat kerran kuussa lisäystä vaatevarastoonsa. Joskus 67-69 alettiin Pikyn (Nissinen) kanssa kiertämään Hesan kangaskauppoja ja tehtailtiin vakosamettihousuja ja kesällä Mari-housuja. Ompelutaidot eivät aluksi olleet kummoiset joten ulos lähtiessä piti mukana raahattavaan isoon Mari-kassiin varata neulaa,lankoja ja hakaneuloja. Illan mittaan Räkälän vessassa sitten kursittiin revennitä ompeluksia kasaan ja taas bileet jatkui.

Muistatteko mantovaanit? Sellaiset mokkaiset solkikengät? Niitä ilman ei joskus tullut toimeen ja värejäkin piti olla useampia.

Tästä kaikesta on jäljelle jäänyt jonkinmoinen Marimekko-fanitus;-))

[Suvi Kukkavuori (Boudet)]

En muista mantovaani-kenkiä. Ehkä en koskaan saanut sellaisia?

[Suvi Kukkavuori (Boudet)]

Ansku kirjoitti Tapiolan Liikekeskukset-keskustelussa siitä miten he käyttivät ompelijaa ja ompelivat paljon itse. 60-luvun alussa valmisvatteteollisuuden tuotteissa oli vähän valinnan varaa ja niiden hinnat olivat kalliita. Kaikki kai ompelivat. Silloin myös Helsingin Stokkalla oli isot kaava- ja kangasosastot. 60-lukuun asti äitini ompeli jopa duffeltakitkin itse. Keskustornissa oli myös ompelija - muistaakseni nimi oli Sundqvist. Hänelle vietiin myös serkkujen vanhoja vaatteita pienennettäviksi. Kun isäni kuoli, eikä äidillä ollut vielä töitä, ompeli hän isän housunlahkeista minulle liivihameita. Silloin miesten housunlahkeet olivat tarpeeksi leveitä siihen tarkotukseen. Yhdet housut, kaksi hametta.

Kun äitini aloitti lastenpukimonsa ei suomalaisista tukkukaupoista löytynyt istuvia pikkupoikien shortseja. Äiti osti ensimmäisellä Mallorcan matkallaan kasan shortseja, mitkä hän kotona purki ja niitä mallina käyttäen ompeli housuja myyntiin.

En tiedä kuka oli Pohjois-Tapiolan koulun käsityönopettaja. ( Ansku kysyi toisella palstalla) TYK:n kässämaikka oli kuitenkin Nohynek. Itse olin toivoton ompelija (ja olen yhä). Ystäväni, Anne Lyytinen, oli yhtä toivoton piirustuksen suhteen. Jotta kumpikaan ei olisi saanut ehtoja, ompeli Anne (Pipsa) minun käsityöni loppuun ja minä tein puolestani hänen piirustustyönsä. Sitä tapiolalaista yhteishenkeä.

[Veli-Matti Tarvainen "Pupi"]

Suvi Kukkavuori (Boudet) sanoi:

Ansku kirjoitti Tapiolan Liikekeskukset-keskustelussa siitä miten he käyttivät ompelijaa ja ompelivat paljon itse. 60-luvun alussa valmisvatteteollisuuden tuotteissa oli vähän valinnan varaa ja niiden hinnat olivat kalliita. Kaikki kai ompelivat. Silloin myös Helsingin Stokkalla oli isot kaava- ja kangasosastot. 60-lukuun asti äitini ompeli jopa duffeltakitkin itse. Keskustornissa oli myös ompelija - muistaakseni nimi oli Sundqvist. Hänelle vietiin myös serkkujen vanhoja vaatteita pienennettäviksi. Kun isäni kuoli, eikä äidillä ollut vielä töitä, ompeli hän isän housunlahkeista minulle liivihameita. Silloin miesten housunlahkeet olivat tarpeeksi leveitä siihen tarkotukseen. Yhdet housut, kaksi hametta.

Kun äitini aloitti lastenpukimonsa ei suomalaisista tukkukaupoista löytynyt istuvia pikkupoikien shortseja. Äiti osti ensimmäisellä Mallorcan matkallaan kasan shortseja, mitkä hän kotona purki ja niitä mallina käyttäen ompeli housuja myyntiin.

En tiedä kuka oli Pohjois-Tapiolan koulun käsityönopettaja. ( Ansku kysyi toisella palstalla) TYK:n kässämaikka oli kuitenkin Nohynek. Itse olin toivoton ompelija (ja olen yhä). Ystäväni, Anne Lyytinen, oli yhtä toivoton piirustuksen suhteen. Jotta kumpikaan ei olisi saanut ehtoja, ompeli Anne (Pipsa) minun käsityöni loppuun ja minä tein puolestani hänen piirustustyönsä. Sitä tapiolalaista yhteishenkeä.

[Veli-Matti Tarvainen "Pupi"]

Pohjois-Tapiolan käsityöopettaja oli viehättävä rva Ikonen. En ilveelläkään muista hänen etunimeään. Hän asui perheensä kanssa Tornareilla meidän yläkerrassa.

[Anna-Riitta Ritvanen,Ansku]

kiitos Pupi käsityönopettajan nimestä.Etunimi taisi olla Anja.

mantovani-kengät muistan kyllä.Sain vaal.ruskeat vaikka tumman siniset olisivat olleet mieluisammat.
Ovat muuten italialaiset.Suoraan käännettynä mantovalaiset.
Entäs hai-saappaat.Nehän olivat kanssa "must" Minulla oli ensin siniset,sittemmin myös valkoiset.niitä pidettiin aina kun vähänkin uhkasi sataa.
Ja valkoiset farkut sinisten sijaan.Kukaan ei ajatellut niiden pesemistä.Ja mari T-paidat ja trikoomekot.
Se oli jo nuoruusaikaa,ei enää lapsuutta.
ja maiharit ja duffelit...

[Anneli Narko o.s.Savonen]

Muistan nyt mantovanit, tottakai haisaappat piti olla. Muistan myös valkoisen polven yläpuolelle ulottuvan lakka-takin, missä oli pystykaulus ja vetoketju.
Farkut piti olla pillit ja niitä hinkattiin juuriharjalla vaaleammiksi - paikat laitettiin marikankaasta, mulla vaal.sinikukallisesta kankaasta.
Talvella piti olla huopatossut, ja niiden varsien yläreunaan kiinnitettiin pompulanauhaa ympäri.
Klubitakki oli myös hieno. Muistan myös kamelinkarvahousut ja mokkarotsi, joka oli paitapuseromallia.
Marikankaasta itse tehty äitiysmekko oli myös kovassa kurssissa, minimallia tietty.
Jeesus sandaalit myös piti olla.

[Tuula Matis]

Kuten aiemmassa viestissänikin kirjoitin, jäi minullekin Marimekko jotenkin "päälle". Vuonna-74 kun sain ensinmäisen lapseni, ompelin hänelle ruskea-valkoisesta puketti-kuosista makuupussin kun äitiyspakkauksen pussi tuntui niin pliisulta. Saispa jostain vielä "aidot" Jeesus sandaalit!

[Hannu Tervonen]

Mutta millaista mahtoi olla meidän vanhempiemme pukeutuminen ja tyyli ?

Muistan vain, että isäni pukeutui etenkin vielä 1960-luvun alkuvuosina tumman pukuun ja mustiin nahkakenkiin. Talvellakaan hän ei käyttänyt minkäänlaisia talvikenkiä. Paita oli sitä itsesiliävää nailonia, johon hiki tarttui helposti. Housujen prässit olivat aina aika terävät. Aluspaidat olivat valkeita hihattomia verkkopaitoja. Vapaa ollessa otettiin sentään solmio kaulasta ja riisuttiin pikkutakki.

Koska isäni oli pitkä ja roteva, hän teetätti pukunsa lähes aina 1960-luvun alussa Jaarien Kappa-Keskuksessa Kaisaniemenkadulla. Jotkut miehet käyttivät sukkanauhojakin, joita tarvittiin pidempien sukkien tukemiseen. Ulsteri, ”berberi” ja popliinitakki olivat miesten yleisiä päällystakkeja. Meille nuorille taisi 1960-luvun alussa ilmestyä vaatevalikoimaan ns. ”tikkitakit”.

Naisten pukeutuminen oli värikkäämpää. Monet äitinikin ikäiset (siis 35-40 -vuotiaat) naiset pukeutuivat usein vartalonmyötäiseen pukuun ja korkokenkiin jopa vapaa aikanaankin. Kun Marimekko toi värikylläisyyden kodin sisustukseen, niin se vaikutti myös naisten pukeutumiseen. Saumasukat ja sukkanauhaliivit olivat kai aika yleisiä vielä 1960-luvun alussa.

Niin, ja isälläni oli tietenkin tyylikäs lierihattu, niin kuin monella muullakin. Hattuja oli ihmisillä lähes joka lähtöön, joten hattuteline oli silloin vielä ihan oikeassa käytössä. Äitini muistan pitäneen ainakin talvella sellaista tummanpunaista huopaista "töttöröhattua".

Isäni hiukset olivat tummat ja lyhyet, jotka hän kampasi taakse runsaalla hiusrasvalla tai -öljyllä, äiti kävi tietenkin permanentissä säännöllisin väliajoin. Kylpyhuoneessa leijaili jatkuvasti Brylcreemin, Kölninveden tai Watzinsin Keratinin tuoksut.

[Anneli Narko o.s.Savonen]

Muistan hyvin televisiomainoksen missä sanottiin:"Brylcreem-tyyli on tyttöjen mieleen" :DDD

Hannu Tervonen sanoi:

Mutta millaista mahtoi olla meidän vanhempiemme pukeutuminen ja tyyli ?
Muistan vain, että isäni pukeutui etenkin vielä 1960-luvun alkuvuosina tumman pukuun ja mustiin nahkakenkiin. Talvellakaan hän ei käyttänyt minkäänlaisia talvikenkiä. Paita oli sitä itsesiliävää nailonia, johon hiki tarttui helposti. Housujen prässit olivat aina aika terävät. Aluspaidat olivat valkeita hihattomia verkkopaitoja. Vapaa ollessa otettiin sentään solmio kaulasta ja riisuttiin pikkutakki.
Koska isäni oli pitkä ja roteva, hän teetätti pukunsa lähes aina 1960-luvun alussa Jaarien Kappa-Keskuksessa Kaisaniemenkadulla. Jotkut miehet käyttivät sukkanauhojakin, joita tarvittiin pidempien sukkien tukemiseen. Ulsteri, ”berberi” ja popliinitakki olivat miesten yleisiä päällystakkeja. Meille nuorille taisi 1960-luvun alussa ilmestyä vaatevalikoimaan ns. ”tikkitakit”.

Naisten pukeutuminen oli värikkäämpää. Monet äitinikin ikäiset (siis 35-40 -vuotiaat) naiset pukeutuivat usein vartalonmyötäiseen pukuun ja korkokenkiin jopa vapaa aikanaankin. Kun Marimekko toi värikylläisyyden kodin sisustukseen, niin se vaikutti myös naisten pukeutumiseen. Saumasukat ja sukkanauhaliivit olivat kai aika yleisiä vielä 1960-luvun alussa.

Niin, ja isälläni oli tietenkin tyylikäs lierihattu, niin kuin monella muullakin. Hattuja oli ihmisillä lähes joka lähtöön, joten hattuteline oli silloin vielä ihan oikeassa käytössä. Äitini muistan pitäneen ainakin talvella sellaista tummanpunaista huopaista "töttöröhattua".

Isäni hiukset olivat tummat ja lyhyet, jotka hän kampasi taakse runsaalla hiusrasvalla tai -öljyllä, äiti kävi tietenkin permanentissä säännöllisin väliajoin. Kylpyhuoneessa leijaili jatkuvasti Brylcreemin, Kölninveden tai Watzinsin Keratinin tuoksut.

[Suvi Kukkavuori (Boudet)]

Hannun mainitsema miesten pukeutuminen oli totisinta totta. Kun menimme mökille, niin isälläni oli aina valkoinen nailonpaita ja teryleenihousut, sekä ne nahkaiset kaupunkikengät. Kaikissa hänestä otetuissa kuvissa - niin kalassa kuin saunanlämmityksessäkin - näkyi tuo sama uniformu. Verkkareista ja lenkkareista, eikä muista loma-asusteista ollut tietoakaaan. Nyt tajuan, miksi maalla näitä lomalaisia kutsuttiin Helsingin herroiksi. Tänään ei maalaisten ja kaupunkilaisten eroa huomaa - ellei sitten toisinpäin.

[Arja Uusitalo]

Muistaako kukaan marimekon myymälää jossa myytiin vähän viallisia kankaita halvalla. Sieltä kävin ostamassa kangasta josta ompelin itselleni vaatteita. Millä kadulla se oli? Kävikö joku muu siellä tekemässä löytöjä?