Tapiola 1960-luvulla

Muistelmia puutarhakaupungista ja sen ihmisistä

Hei kaikki Kino Tapiolasta mustoja omaavat!

Kuten ehkä ainakin osa foorumilaisista tietää, Kino Tapiola on avaamassa ovensa uuden pyörittäjän hoivissa. Olen tekemässä muistelutyyppistä lehtijuttua Kino Tapiolasta menneinä vuosikymmeninä Espoo Cinén ohjelmalehteen. Olisin kiitollinen foorumilaisten omakohtaisista muistoista ja anekdooteista teatterin suhteen juttua varten. Kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä sähköpostitse: voimasanaATnetti.fi tai p. 050-345 21000 T. Kalle Kirstilä

Katselukerrat: 2623

Vastaa tähän

Vastaukset tähän keskusteluun

Kyllähän Kino Tapiolassa käytiin paljon. Jostain syystä mieleen on jäänyt Pikku Pietarin piha, joka oli minulle karmaiseva pettymys. Elokuvan piti olla lastenelokuva, mutta siinä ei ollut mitään hauskaa. Ensimmäinen "kielletty" elokuva, Bandolero, jonka näin alaikäisenä, oli toisaalta voimakas elämys vaikkei ihmeellinen elokuva olekaan.

Tapiolan Yhteiskoululla oli elokuvakerho, jonka näytökset pidettiin Kinossa. Me nuoremmat skloddit sabotoimme joitain näytöksiä (vääriin kohtiin) ajastetuilla yhteisillä naurunröhähdyksillä. Anteeksipyyntö näin jälkikäteen. Kerhossa näytetty Äiti ja huora taitaa olla niitä ainoita elokuvia, joista olen lähtenyt kesken pois.

70-luvulla DDR sai muistaakseni ujutettua vakoojan vastuulliseen tehtävään Kino Tapiolan lippujenrepijäksi/paikannäyttäjäksi. Sittemmin uskoontullut kaveri on itse kertonut tarinansa moneen kertaan lehdistössä, toivottavasti en muista väärin.
Katselimme mainitun Jean Eustachen elokuvan (La Mamain  et la Putain)  Suomen Elokuva-arkistossa vaimon kanssa joskus 1970-luvulla. Pääosassa oli  Truffautin alter ego Jean Pierre Leaud.  Se oli varmaan K16 joten ei skidien olisi edes kuulunut olla katsomossa - teit siis oikein kun lähdit pois. 

Leffahan on ranskalainen taide-elokuva sanan positiivisessa mielessä, mutta suomenkieleen sen nimi istuu huonosti.  Elokuvan nimi viittasi ilmeisestikin nuoren miehen ongelmiin naissuhteissa 1970-luvun urbaanissa Pariisissa .  Wikipedia sanoo että elokuva oli Eustachen mestariteos, mutta toisaalta sitä pidettiin moraalittomana. Cannesin festareilla tuli sekä palkinto että oli skandaali.

http://en.wikipedia.org/wiki/The_Mother_and_the_Whore

Kino Tapiolaan Jean Pierre Leaud liittyy sillä tavoin että näin siellä ensimmäisen Truffaut /Leaud -elokuvani kun kaveri suositteli elokuvaa "Varastettuja suudelmia". Sen jälkeen kävin katsomassa melkein kaikki Truffautin elokuvat.

PS
Juttusi DDR-lipunrepijästä kuulostaa vähän omituiselta kun leffäa pyöritti Hovilaisen perhe. Isä-hovilainen oli koneenkäyttäjänä, äiti oli lippu/makeiskioskissa ja poika toimi lipunrepijänä ja vahtimestarina. Minusta Hovilaiset pyörittivät Kino Tapiolaa vielä 1970-luvulla. En ole varma muistaako kukaan Hovilaisia?

Hovilainen = Kinosaurus?  Tällä nimellähän omistaja tunnettiin. Myös "Kino" oli käytössä vrt. "Kino, kuva epäselvä".

 

Uskoisin, että tuo teekkari/vakooja teki jotain sijaisuutta, ei kai kukaan jaksanut 24/7 tuota hommaa hoitaa, vaan apujakin käytettiin. Kaverilla on aika paljon Tapiola aiheisiakin juttuja mm. jalkapalloharrastuksesta, toveripiireistä etc. netissä, saisi liittyä tännekin. On nykyisin tohtorismies ja Sari Essayahin MEP avustaja.

 

Kino Tapiola oli lapsuuteni elokuvateatteri, ja siellä meni ihania musta-valkoisia Tarzan-elokuvia. Penkit olivat punaista, pulleaksi topattua muovia, joka näytti nahalta. Penkit yksinkertaiset taittopenkit. Koska oltiin pieniä, ei painettu penkkejä alas, vaan istuttiin pystyssä sen etureunalla. Mieluiten ihan takarivillä, juuri ennen aitioita. Ja naurettiin. Ja yleensä pudottiin lattialle, koska naurunpyrskähdykset keikauttivat istuinta joka antoi periksi.

Kino Tapiolaan liittyy myös ensimmäinen salaa alaikäisenä katsottu elokuva 14-vuotiaana. Kyseessä oli James Bond ja Elä ja Anna toisten kuolla. Ikäraja 16v...huh. Tunsin itseni tosi aikuiseksi (ja luvattomaksi), kun pääsin sisään. Kinosaurus katseli minua mittaavasti, mutta päästi silti sisään. Hänen rouvansa oli myynyt lipun, ja rouvalta oli myös ostettu leffaevääksi musta salmiakki-tikkari, jossa oli keltainen tähti. Imemällä siihen sai reikiä, ja jos onnisti, sai kieleen alipaineen ja tikkarin jäämään kiinni. Hauska juttu pimeässä teatterissa.

 

 

Hah, noinhan se meni. Taisi olla ainakin jossain vaiheessa niin, että ulkopuolelle lipunmyynti toimi myös kioskina. Ja sinulla oli varmaan HIFK takki päällä.

Juu, noin se meni. Ja ulkopuolelle se lipunmyynti oli kiska. Käytiin leffateatterin kiskalla ostamassa salmiakki-tikkareita. Nurkan takana oli (nykyisen kampaamon tilalla vastapäätä Mäntytornia) siirtomaa-tavaraliike, josta käytiin myös ostamassa pennin Nalle-karkkeja. Ja Valion-baarista, joka oli Kino Tapiolassa kiinni, sai isoja jäätelötötteröitä 70-pennillä pienen ja 90-pennillä ison. Mansikka oli parasta.

IFK:n takkikin sittein löytyi  - mutta siihen oli vielä aikaa kaksi vuotta tuon leffakokemuksen jälkeen. Samalla tuli hankittua ne ekat pilotti-silmälasit, ruskeat liukuvärjätyt linssit. Kun niitäkin valokuvia katsoo nyt, on muodissa tultu täysi pyörähdys takaisin. Ihan samanlaista easyrideria ja kekkos-kakkulaa on nykyisin.

Siirtomaatavaraliike oli Helsingin Talouskauppa. Tunnuksena appelsiinin kuva. Samainen liike oli alkuaikoina myös Heikintorilla siinä nykyistä Alkoa vastapäätä, missä nykyisin on pieni kalabaari.
Mielestäni myös Itarannassa oli Helsingin Talouskaupan myymälä. Muistanko ihan väärin?
Jep, Itäranta 7. Myöskin Oravannahkatorilla oli yksi myymälä.

Marja kirjoittikin jo hyvin samanlaisia muistoja kuin itsellänikin.

Kinosaurusta kunnioitettiin, jopa pelättiin. Silti uskallettiin kokeille alaikäisenä pääsyä tiettyihin kuviin. Ja aina pääsi.

Tarzanit oli tietty ne ensimmäiset rainat jotka näin. Se oli suuri päivä - sunnuntai - kun oli tiedossa pitkään odotettu elokuva. Kaksi markaa taskussa. Lippu taisi maksaa markan. Nallekarkkeja ja sitten pitkäkestoisempia "tähtitikkareita" muutama; ja hermostunutt odottelua kunnes ovet avautuivat ja alkoi taistelu parhaista paikoista.

Iän hieman karttuessa sitä oli myös uskallusta hiipiä "aitioihin" - joista ainakin kerran Kinosaurus sitten päätti heipata minut ulos.

Kun kuva alkoi, heiteltiin muiden mukana karkkipareita tms. valokeilaan. Eikä mennyt montaa hetkeä, kun tuttu ääni kaikui teatterissa, ja kielsi roskaamisen. Joskun kuva keskeytettiin ja saliin syttyi valot hetkeksi, jotta porukka rauhoittui.

Mieleenpainuneita muita kuvia olivat ainakin Disneyn Fantasia, Hyvät, pahat ja rumat, ja edelleenkin suosikki-Bondini, eli Live and let die - jossa oli niin pirun hyvä tunnarikin. Saidan vetämässä TYK:n elokuvakerhossa nähtiin sitten myös "taidettakin". Niistä ei juurikaan muistikuvia, paitsi kahdesta: Turkkilainen namu sekä Mitäs me sotasankarit.

 

Kino oli siis tosi tärkeä juttu omassa nuoruudessa. Meni pitkään ennen kuin Stadiin lähdettiin kuviin - ja silloinkin vain premman äänentoiston vuoksi.

Kino Tapiolassa ei  ollut näytöksiä 24 tuntia vuorokaudessa (kirjoitat "24/7") , vaan siellä esitettiin  1 - 2 näytöstä  päivässä, yleensä iltaisin.   Sari Essayahin mep-sivulla mainitaan kolme avustajaa,  Kukaan heistä ei sentään tunnustaudu DDR:n vakoojaksi mutta yksi kertoo tehneensä väitöskirjan aurinkoenergiasta.     Hämäräksi  jää minkälaista vakoilua lähiön elokuvateatterin lipunrepijä ylipäätään olisi voinut harrastaa?   Elokuviahan Suomessa ja Tapiolassa  pääsi ihan vapaasti katsomaan vaikka olisi ollut DDR:n lähetystön toimihenkilö,  Yleisössäkään ei liene ollut mitään vakoilemisen arvoista?  Ehkä Stasin julkiset arkistot Berliinissä kertovat?

 

Toi "kinosaurus" nimitys on minulle ja muille 60-lukulaisille kavereilleni ihan vieras. Kaikkihan me Hovilaisen perhe tunnettiin.  Taitaa  koko 'kinosaurus' olla keskenkasvuisten   keksimä nimitys, kun eivät päässeet K-16 leffoihin.

 

 

 

Tämä kai ei ole valtakunnansalaisuus:

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/87509-suomalainen-ex-stasi-nuori-va...

 

Tässä saman kaverin muisteloa Tapiolan jalkapalloilusta 60/70-luvulta:

http://www.kristillisdemokraatit.fi/KD/weblehti/fi/juttuarkisto/art...

 

Kinosaurus nimi oli kyllä aika yleisessä käytössä ainakin 60-luvun loppupuolella ja 70-luvun alkupuolella. Perää saattaa olla ajatuksessa alaikäisten kostossa. Tuskinpa omistajatkaan jokaisena viikonpäivänä ja ilman lomia ovat työtään tehneet vaikkeivat nyt ihan yötä päivää kustannuspaikalla olleetkaan. Ei tuo EE:n pesti varmaan kauaa kestänyt ja vakoilijan hommatkin loppuivat ennen kuin ehtivät alkaakaan. 

Vastaa keskusteluun

RSS

Tietoja

Hannu Tervonen on luonut tämän Ning-verkoston.

© 2017   Created by Hannu Tervonen.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot