Tapiola 1960-luvulla

Muistelmia puutarhakaupungista ja sen ihmisistä

Ihan alkuaikoina Tapiolassa Kimmeltien päässä olevan leikkipuiston mäennyppylän takana oli kolmosen bussin päätepysäkki. Itse asiassa päätepysäkin kaarre on siinä edelleen tallella, vaikka vuosikymmeniin ei ole bussilla siitä enää stadiin päässyt. Kesällä oli mukavaa, kun sillä pysäkillä oli jäätelökioski, jossa oli sinivalkoraidalliset markiisit. Äiti joskus osti siitä minullekin jätskiveneen, vaikka se tuppasikin olemaan aika sottaista syötävää pienelle lapselle.

Katselukerrat: 2917

Vastaa tähän

Vastaukset tähän keskusteluun

Asuin Mäntyviidalla ja muistan käyttäneeni linjoja 3, 4 ja 6.
Hauskaa, että joku muukin muistaa jäätelökioskin. Minä sain sieltä tötterön jossa oli mansikkajäätelöä, suklaajäätelöä ja vaniljajäätelöä. Ainakin näin muistan. Missä oli bussin päätepysäkki Helsingissä?
Muistaakseni ainakin Oravannahkatorille menevän bussin nr 5 päätepysäkki Helsingissä sijaitsi 1960 -luvun alussa Tennispalatsin ja Maanviljelijöiden Maitokeskuksen välisellä aukeamalla ( Nykyisen hotelli Presidentin rakennuksen kohdalla ?)

Minusta myös Pohjantietä pitkin kulkenut linja nr 4 ja Munkkiniemen kautta kulkeneet bussit lähtivät viereisiltä laitureilta.
Olivatko kaikki Tapiola-Helsinki-bussit vihreitä?
Kaikki olivat silloin vihreitä, Espoon Auto Oy:n linjureita, joissa oli punainen raita ikkunoiden alapuolella (kts. kuvakokoelmani)
Veljeni mukaan museoautona on vielä yksi vanha vihreä bussi. Täytyypä kysyä häneltä missä se majailee.
Minulla on sellainen muistikuva, että kaikkien Tapiolan bussien päätepysäkit stadissa olivat linja-autoasemalla juuri Hannun mainitsemalla alueella nykyisen Hotelli Presidentin kohdalla. Suunnilleen Presidentin pääsisäänkäynnin paikkeilla Eteläisellä Rautatiekadulla oli Esson huoltoasema ja bussien odottelu/pysäköintialue oli (lähes) tyhjällä tontilla nykyisen Graniittitalon kohdalla eli lähempänä Tennispalatsia. Laitureita oli muistaakseni kaksi riviä pohjois-eteläsuuntaisesti. Samalta alueelta lähti myös muita lännen suunnan busseja, ja pieniä paikallisia bussiyhtiöitä oli paljon. Muistaakseni kaikki Tapiolan bussit ajoivat ensin Salomonkadulle ja Tennispalatsin (ja silloisen Anttilan) kulman ympäri Fredalle, jolta Jorvaksentietä (nyk. Länsiväylä) ajavat vuorot kuten 4 ja 5 kääntyivät Espilän kulmalta Pohjoiselle Rautatiekadulle ja edelleen Leppäsuon Esson kulmalta Mechelininkadulle. Munkan kautta ajavat (mm. 1 ja 1A) taas jatkoivat Arkadiankadun kautta Runskille.
Ja paras paikka bussissa oli niissä vanhemmanmallisissa "etupenkki" eli se kuljettajan toisella puolella ollut paikka, joka oli etuovenkin etupuolella, näissä malleissa ovi oli hieman nykyisiä taempana (muistanko tämän oikein?). Siinä oli komeaa katsella ajamista ja liikennettä, mikä oli ainakin pikkupojille tärkeää :-)
Ehdottomasti etupenkki eli liikkuvan rahastajan istuin -- erillisiä rahastajiahan Tapiolan busseissa ei ollut ainakaan enää 60-luvulla. Niissä autoissa oli moottori edessä eli kuljettajan ja rahastajan istuimen välissä oli iso moottorikoppa, jonka päällä oli pienellä puutarjottimella kuljettajan kassakone. Ja tuulilasin yläpuolella oli lippa ja busseissa sai polttaa taaemmissa riveissä; tuolien selkämyksissä oli kannella suljettavat tuhkakupit.
Kaikki tuo tulee mieleen nyt kun kirjoitatte siitä. Uskomatonta, että muistatte yksityiskohtia. Mietin mikä bussi meni Pohjantietä myöten pohjoiseen ja ohitti Kelloseppäkoulun?
Pohjantietä menivät ainakin linjat 4 (Lauttasaaren kautta, nyk. 104)) ja 1A (Munkkiniemen kautta, nyk 194); mahtoikohan 10:kin (110) mennä siitä -- sehän kiersi Mankkaan kautta Lepuskiin ja Pitäjänmäelle. Oravannahkatorille taas menivät linjat 5 (Lauttasaari, nyk 105) ja 1 (Munkkiniemi, nyk 195). Oli vielä sellainenkin kuin 1B, joka kulki muita ykkösiä harvemmin, mutta sen loppupään reittiä en tiedä.
Muistaako kukaan maailman parasta snagaria Mäntyviidalla, Sieltä sai Ihaaania talousnakkeja (väriltään hieman harmahtavia mutta hyviä ja sellaista sinappia ei ole enään missään).

Arja Uusitalo sanoi:
Kaikki tuo tulee mieleen nyt kun kirjoitatte siitä. Uskomatonta, että muistatte yksityiskohtia. Mietin mikä bussi meni Pohjantietä myöten pohjoiseen ja ohitti Kelloseppäkoulun?

Vastaa keskusteluun

RSS

Tietoja

Hannu Tervonen on luonut tämän Ning-verkoston.

© 2017   Created by Hannu Tervonen.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot